Kun luu säilyy maaperässä huonosti ja kirjallisia lähteitä on vähän, kuva Suomen ensimmäisistä kotieläimistä on yhtä pirstaleinen kuin ne luunsirut, joista tuota historiaa on täytynyt etsiä.

Tätä salapoliisintyötä kuvaa dosentti Auli Bläuer viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan Voita, villaa ja vetoeläimiä – karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. Yleistajuinen teos asettuu luontevasti yleisen tietokirjallisuuden ja tutkimuskirjallisuuden rajamaille. Sen tieto käy kenen hyvänsä luettavaksi, mutta lähteitä kaipaava löytää ne viitteistä helposti, ja lukuisiin taulukoihin ja liitteisiin on koottu paljon yksityiskohtaista tietoa.

Bläuer aloittaa valottamalla tutkimusmenestelmiä, tekee katsauksen kotieläinten historiaan ja käy sen jälkeen läpi lajeittain, mitä eri kotieläimistä on tähän mennessä saatu selville. Lopussa seuraa vielä maatiaisrotujen historiaa muinaisista eläimistä tuontikarjaan ja pieni katsaus rotujen nykytilaan.

Kotieläimistä mukaan ovat päässeet nauta, hevonen, lammas, vuohi, sika ja siipikarja. Porot rajautuvat teoksen ulkopuolelle, samoin koira ja kissa. Lukiessa herää nopeasti nälkä vastaavalle teokselle seura- ja lemmikkieläinten historiasta – onhan maahan tiettävästi tullut eksoottisiakin lemmikkejä, kuten Pehr Kalmin kaksi opossumia 1700-luvulla.

Bläuerin kuvaamaa karjaa on elänyt länsirannikolla ainakin nelisentuhatta vuotta. Vanhin luulöytö kotieläimistä on peräisin Pietarsaaresta, ja radiohiiliajoituksen mukaan tämä vuohi tai lammas on elänyt 1 950–2 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Luunpala on löydetty kaivauksilta jo vuonna 1935 mutta tutkittu, tunnistettu ja ajoitettu vasta viisi vuotta sitten. Saman kohteen muut löydöt käsittävät hylkeen- ja kalanluuta.

Bläuer tarjoilee teoksessaan kosolti tämäntyyppistä tietoa, jota on ammennettu sekä arkeologiasta että historiallisista lähteistä ja kuvista. Sekaan mahtuvat myös ne väistämättömät kysymykset, joita lukija nykyhetkestä käsin tulee pohtineeksi: miksi kotieläimiä on pidetty noinkin varhain, ja mitä eläimet ovat omistajilleen merkinneet?

Eläintenpidon motiiveina Bläuer mainitsee ravinnon ja muiden hyödykkeiden lisäksi eläinten symboliarvon. Kotieläimet ovat voineet olla yhteisöille tärkeitä, vaikkei niiden käytännön merkitys olisi alussa ollut kovinkaan suuri. Jokin syyhän on täytynyt olla sille, että eläimiä on riskeistä huolimatta haluttu pitää kaikki nämä vuosituhannet, jotka johtavat oman aikamme maatiaiseläimiin.

Kaikki eivät ole nykypäivään saakka selviytyneet. Siinä missä suomenhevonen voi hyvin, osa sorkkaeläinten roduista on vakavasti uhanalaisia ja itäsuomalainen maatiaissika oli päässyt katoamaan jo sata vuotta sitten. Kapean, pitkäjalkaisen ja tiheäkarvaisen ”pirtasian” perimää ei saada talteen enää yhteenkään geenipankkiin.
 

Johanna Viitanen
kirjailija, kustannustoimittaja
info@elainesseet.com

_______
Auli Bläuer 2015: Voita, villaa ja vetoeläimiä – karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. Karhunhammas 15. Turku: Arkeologia, Turun yliopisto.