Neljä tulevaisuutta

Kun puhumme eläimestä, lähes aina puhumme nisäkkäästä. Eläinsuhteen merkitys supistuu tarkoittamaan ihmisen suhdetta muihin nisäkkäisiin. Tästä alitajuisesta oletuksesta syntyy vielä nykyäänkin sellaisia väitteitä kuin ”kala ei voi olla seuraeläin”.

Kalakysymykseen joutuu työssään ottamaan kantaa tuomari James Catterson, jonka on ratkaistava muuan oikeusjuttu. Syytetyn paikalla New Yorkissa istuu Michael Garcia -niminen mies, jolle syyttäjä vaatii tuomiota pahoinpitelystä. Lisäksi Garcia on saanut syytteen seuraeläimen rääkkäyksestä, sillä uhriaan hakatessaan mies on myös rikkonut kalamaljan ja tallonut lattialla sätkineet kultakalat jalkoihinsa.

Garcian puolustusasianajaja kiistää, että kala olisi seuraeläin. Puolustuksen mielestä ihmisen ja kalan kiintymyssuhde on yksisuuntainen, toisin kuin koiran ja omistajan molemminpuolinen kiintymys, joten asianajajan mielestä kultakalaa ei saa kutsua seuraeläimeksi.

*

Perustelu ei vakuuta tuomari Cattertonia. Kultakalahan on pitkään elänyt nimenomaan lemmikkinä, vaikka kalojen domestikaatio alkaakin historiassa myöhemmin kuin koiran, sorkkaeläinten ja hevosen.

Ratkaisussaan Catterton muistuttaa, että Kiinassa kultakalasta on tullut lemmikki jo Ming-dynastian aikaan 1300-luvulla. Länsimaissa sen suosio on alkanut ensimmäisestä yleisöakvaariosta, joka avautui Lontoossa vuonna 1853. Noista ajoista saakka kultakala on ollut Yhdysvalloissakin suosittu seuraeläin ja lemmikki.

Puolustus yrittää vielä: kultakala ei ole seuraeläin, koska tilaisuuden tullen se karkaisi omistajansa luota – toisin kuin esimerkiksi koira. Tämäkään perustelu ei kelpaa tuomarille, sillä pakoon lähtisivät monet muutkin lemmikit pikkujyrsijöistä alkaen. Garcia saa tuomion pahoinpitelyn lisäksi eläinrääkkäyksestä.

*

Kuten oikeusjuttukin osoittaa, laki ei vaadi seuraeläimeltä uskollisuutta: seuranpito riittää. Jos eläin siihen suostuu ja taipuu ihmisen sanelemiin ehtoihin, se on seuraeläin, vaikkei se olisi nisäkäs.

Garcian oikeusjuttu kuvaa nopeaa muutosta. 1800-luvun lopulla lemmikit saattoivat oikeuden silmin kuulua villiin luontoon. Laintulkintojen mukaan kissaa tai koiraa ei voinut varastaa, koska laki ei tunnustanut lemmikkejä kenenkään omaisuudeksi. Ne vain olivat, niin kuin peura on taikka sammakko tai merikotka. Lemmikkivarkaus oli moraalin, ei juridiikan ongelma.

2000-luvulla lemmikillä on omistajan lisäksi passi ja vakuutus. Kultakala on lainkin silmissä seuraeläin, ja Atlantin takana yhä useamman omistajan mukana kulkee emotional support animal, joka saa tulla mukaan ravintolaan, tavarataloon tai lentokoneeseen yhtä itsestäänselvästi kuin opas- tai kuulokoira. Seuraeläinten asemaan on ilmaantunut piirteitä, jotka lähestyvät jo kansalaisuuden määritelmää, kun eläimillä nähdään oikeuksien ja käyttötarkoitusten lisäksi myös velvollisuuksia ja ammatteja.

*

Sanasta lemmikki tulee useimmille mieleen luultavasti koira tai kissa, kenties myös pikkujyrsijä, kani, häkkilintu tai akvaariokala. Joku muistaa sammakkoeläimet ja matelijat, toinen mainitsee myös fretin, ja harrastuneimmat luettelevat sujuvasti vielä hyönteiset ja hämähäkkieläimet.

Niin sanottu kotieläinkin voi elää lemmikkinä. Tämän statuksen voi saada mikä hyvänsä aasista suomenkarjaan. Kotieläimet liikkuvat sujuvasti kategoriasta toiseen, sillä lemmikki-, seura-, harraste-, koti- ja hyötyeläimen rajat joustavat. Yksi ja sama hevonen voi syntyä harraste-eläimeksi, muuttua myöhemmin lemmikiksi ja päättää elämänsä hyötyeläimenä teurastamossa.

Joskus kategoriat sekoittuvat tai ylittyvät niin hankalasti, että viranomaiset päätyvät jokseenkin hullunkurisiin kielipeleihin. Tiedätkö, mikä on eräs eläin? Eräisiin eläimiin näyttävät tässä tapauksessa kuuluvan niinkin keskenään verrannolliset lajit kuin turkiseläimet, kameli- ja hirvieläimet, mehiläiset ja kimalaiset.

*

Määritelmillä on merkitystä, sillä lemmikkinä käyttö voi säilyttää kotieläinrotuja, jotka muuten katoaisivat tehotuotantoon soveltumattomina. Kotieläinpihat, pientilat ja kotitarvekanalat kasvattavatkin nykyään unkarilaisia villasikoja ja poitounaaseja, irlantilaisia dexterlehmiä ja suomalaisen maatiaiskanan harvinaisia kantoja.

Luonnonvaraisen lajin ja seuraeläimen rajaa on huomattavasti tätä vaikeampi ylittää. Laki kieltää pyydystämästä luonnonvaraisia eläimiä lemmikiksi, ja asenteet ovat muuttuneet nopeasti.

Vielä pari sukupolvea sitten korppi tai varis saattoi joutua pesäpoikasena nuoren lintuharrastajan taskuun ja muuttua lemmikiksi ainakin siihen asti, kunnes oppi lentämään. Nykyään herää ristiriitaisia ajatuksia jopa Lontoon Towerin korpeista, joilla ei hyvästä hoidosta huolimatta ole vapautta valita, haluavatko ne toimia kuningaskunnan symboleina.

*

Uusia nisäkäs- ja lintulajeja tulee lemmikeiksi enää harvakseltaan. Ymmärrys eläinten käyttäytymis- ja muista tarpeista on kasvanut niin, että pitopaikat ja hoito kiinnostavat lainsäätäjääkin eikä kuka tahansa saa pitää lemmikkinä mitä tahansa, missä tahansa ja miten tahansa.

Kaikki eläinlajit eivät lemmikiksi sovellukaan. Vankeus sinänsä hyvissäkin oloissa aiheuttaa joillekin eläimille käytöshäiriöitä, sairauksia, pelkoa ja stereotypioita. Pelkkä poikastuotto ei todista yksilön voivan hyvin, mutta perustavista ongelmista kertoo, etteivät kaikki lajit ylipäätään lisäänny vankeudessa – eivät edes silloin, kun esimerkiksi viiden vapauden kriteerein niiden tarpeet tyydyttyisivät.

Miten siis osaisimme jättää tulevaisuudessa rauhaan ne lajit, joilla ei ole edes kultakalan edellytyksiä sopeutua seuraeläimiksi?

Kysymykseen paneutuu toukokuussa julkaistu tutkimus, jossa tutkijat analysoivat tietoa 90 nisäkäslajin käyttäytymisestä luonnossa ja vankeudessa. Tietoja tarkasteli kolme eläintieteilijöiden ryhmää.

Ensimmäinen ryhmä poimi kirjallisuudesta mainintoja lajien käyttäytymisestä, terveydestä, hyvinvoinnista ja suhteesta ihmisiin. Maininnat tallennettiin tietokantaan. Toinen eläintieteilijöiden ryhmä arvioi mainintojen uskottavuutta sekä laati tiedoista tiivistelmät lajeittain. Näitä kävi läpi kolmas ryhmä, joka laati omat arvionsa kunkin lajin soveltuvuudesta lemmikiksi. Lopuksi tiedot analysoitiin vielä tilastomenetelmin.

*

Lemmikiksi sopivat lajit vaihtelivat tutkimuksessa sen mukaan, kuka tietoja oli käsitellyt. Pysäyttävin tulos syntyi ryhmältä, jonka mukaan yksikään tutkimuksen nisäkäslajeista ei soveltuisi lemmikiksi. Toisilla kriteereillä lemmikiksi sopivia lajeja saatiin kaksitoista.

Tutkimuksen mukaan lemmikiksi voisivat soveltua etenkin japaninhirvi, nopsakenguru, damavallabi, laama ja sivettieläimiin kuuluva musanki. Lisäksi lemmikkipotentiaalia nähtiin punaniskakengurulla, isokengurulla, brasilianmarsulla, kultaokahiirellä, kamelilla, himalajanviiruoravalla ja isovallabilla. Lajin pito kotieläimenä lisäsi todennäköisyyttä, että se sopisi myös lemmikiksi.

Hollantilaisten menetelmällä voidaan jatkossa tutkia lisää nisäkäslajeja. Tutkijat ehdottavat, että heidän kehittämillään työkaluilla voitaisiin luoda samanlaisia listoja myös linnuista, matelijoista ja sammakkoeläimistä.

Maallikko kaipaisi lajiluetteloiden sijasta hiukan syvyyttä. Sitä tarjoaisivat tietyt eläinetiikan näkökulmat. Jonkun olisi korkea aika kysyä, tarvitsemmeko me ylipäätään lisää lemmikkilajeja.

*

Tärkein kysymys kuuluu: mitä lemmikin status tarjoaa itse eläimille?

Sen merkitys avautuu, jos leikittelet hetken ajatuksella suosikkilemmikistä. Jos olosuhteet ja eläimen tarpeet olisi ratkaistu taikasauvaa heilauttamalla, minkä eläinlajin ottaisit lemmikiksi? Laiskiaisen? Vesinokkaeläimen? Tapiirin? Portugalinsotalaivan?

Minä ottaisin kattavan valikoiman seepioita, mustekaloja ja helmiveneitä: samoja älykkäitä olentoja, joita ei ole sydäntä käydä katsomassa yleisöakvaarioiden ahtaissa vankiloissa.

Ottaisin ainakin siihen saakka, kunnes muistaisin kysyä, mitä mustekalat, helmiveneet ja seepiat tästä saisivat. Parhaassa tapauksessa eläimet asuisivat mieluummin turvassa ja hyvin ruokittuina kuin vapaana saalistajien armoilla – tai sitten eivät. Niin kauan kuin tätä ei osata kysyä suoraan eläimiltä, kysymys uusista lemmikkilajeista tuntuu sietämättömän ristiriitaiselta.

*

Sitäkin on kysyttävä, miltä nykyiset lemmikit ja kotieläimet näyttäisivät tutkijoiden kriteereillä tarkasteltuina.

Sopisivatko ne seuraeläimiksi juurikaan paremmin kuin hollantilaisten hylkäämät haisunäätä, naali ja hirvi – ja mitä me siinä tapauksessa voisimme korjata?

Entä mitä tekisimme lajeille, jos ongelma näyttäisi olevan vankeus sinänsä? Miten ja millä aikataululla luopuisimme niiden pidosta lemmikkinä, vai luopuisimmeko lainkaan? Emmehän me saa säädöksin kiellettyä edes kultakalamaljoja tai laumaeläinten pitämistä yksin.

*

Uudet lemmikkilajit palvelisivat ainakin lemmikkibisnestä. Tulisi lisää harrastajia ja kasvattajia, jotka tarvitsisivat lisää tuotteita ja palveluja: rehuja, häkkejä, alusia, juoma- ja ruokakuppeja sekä tietenkin eläinlääkärejä, kouluttajia ja muita asiantuntijoita.

Lemmikkibisnes on kasvanut tasaisesti viime vuosikymmenet, eikä sen kasvu taittunut sen enempää 1990-luvun lamaan kuin vuoden 2008 finanssikriisiin. Lemmikkien lisäksi harraste-eläimiin ja eläinurheiluun kuluu vuosi vuodelta enemmän rahaa – ainakin siinä tapauksessa, jos maailmantalous ja työn murros eivät tee eläintenpidosta liian kallista ylellisyyttä.

Muuttuva maailma on yksi näkökulmista, joita esittelee kolme vuotta sitten julkaistu laaja ranskalaistutkimus. Sen raportissa tutkijat esittelevät tekijöitä, jotka vaikuttavat Ranskan hevostalouteen ennen vuotta 2030.

Yksi suurista kysymyksistä on finanssikriisi seurauksineen. Ranskalaistutkijat pitävät sitä hevostaloudelle ratkaisevan tärkeänä, sillä ratsastus on Ranskassa pysynyt keski- ja yläluokkien harrastuksena.

Jos finanssikriisin seuraukset vievät tuloja erityisesti keskiluokkaisilta harrastajilta, muutos heikentää hevostaloutta väistämättä. Jos taas maailmantalous yltää jonkinlaiseen kestävän kasvun malliin, yhä useammat voivat kiinnostua hevosharrastuksesta ja -urheilusta. Kumpaankin vaihtoehtoon täytyy varautua.

*

Ranskalaiset ottivat selvityksessään huomioon sosiaaliset tekijät, jotka vaikuttavat eläintenpitoon ja hevosten käyttöön. Näitä olivat ihmisten pitenevä elinikä, vapaa-aika ja liikkuvuus, keskiluokan köyhtyminen, sosiaalisten siteiden muutokset sekä muuttuva eläin- ja luontosuhde.

Näiden kannalta Ranskan hevostalouden tulevaisuus riippuu seitsemästä seikasta. Ensimmäisenä tutkijat mainitsevat hevosen merkityksen kansalaisille. Pystyvätkö hevoset jatkossakin täyttämään unelmia, toisin sanoen vastaako hevostalous harrastajien, itsensä etsijöiden ja pelaajien tarpeisiin? Esiin nousevat myös ihmisen ja hevosen suhde sekä eläinten hyvinvointi, hevosten arvo maan aluekehityksessä, hevosenlihan kulutus, urheilun ja kilpailuhengen rooli yhteiskunnassa, hevosten arvo opetus- ja koulutusvälineinä sekä vedonlyönnin suosio.

Hevostaloutta tukee ranskalaisten tiivis suhde hevoseen. Hevonen on maan kolmanneksi suosituin eläin, ja joka kolmas ranskalainen haluaisi omistaa hevosen, vaikkei se kaikille olekaan mahdollista.

Ranskassa hevonen myös kuuluu yhä maaseudulle. Kukapa ei olisi käynyt syöttämässä naapurin laidunhevoselle omenoita tai vanhaa leipää, tutkijat kysyvät. Toivottavasti ei kovin moni, toteaa ähkyä ja kaviokuumetta karttava hevosenomistaja, vaikka ymmärtääkin ajatuksen vanhasta tutusta naapurin Pollesta.

*

Tutkijat laativat raporttiinsa mikroskenaarioita hevos-Ranskan tulevaisuudesta muun muassa alan säätelyn, talouden ja pelien kannalta. Kiinnostavin osa kuvaa, kuinka muuttuva eläinsuhde heijastuu hevostalouteen.

Vaikka tutkijat muistuttavat maailmantalouden vaikutuksista, mikroskenaariot perustuvat nykyiseen taloustilanteeseen. Katastrofinäkymät ja optimistisimmat tulevaisuudenkuvat on rajattu raportista pois. Tutkijoiden neljä näkymää perustuvat siis oletukseen, että Ranskan talous jatkaa jokseenkin nykyisellä kurssillaan eikä työn murros vie koko keskiluokkaa köyhyysrajalle.

Ensimmäinen tulevaisuus: koko kansan hevonen

Ensimmäinen tulevaisuudennäkymä piirtää maailman, jossa hevoset kuuluvat kaikille ikään, sukupuoleen ja taitoihin katsomatta. Hevosiin liittyvä vapaa-ajan toiminta monipuolistuu ja lisääntyy kaikenlaisissa ympäristöissä. Kaupungin ja maaseudun siteet vahvistuvat. Suurin osa väestöstä voi harrastaa hevosia jollain tapaa. Kilpailutoiminta painottuu talli- ja kerhokisoihin, joissa on lämmin tunnelma. Perheet ja ystäväporukat ratsastavat maastossa rentoutuakseen ja päästäkseen luontoon. Toisaalta kaupunkien hevosurheilu houkuttaa pelaajia ja jopa turisteja. Hevonen lakkaa olemasta kulutushyödyke, kun yhteiskunta painottaa luonnon arvoa.

Toinen tulevaisuus: eliitin urheiluväline

Toinen mikroskenaario liittää hevoset yhteiskunnan eliittiin. Hevosharrastus maksaa entistä enemmän, ja hevosenpidosta on tullut sitäkin kalliimpaa. Käytännössä hevosia pystyy harrastamaan vain hyvin toimeentuleva eliitti, ja keskiluokat vetäytyvät halvempiin luontoharrastuksiin, kuten patikointiin ja maastopyöräilyyn. Ratsastus erityisesti kilpaurheiluna viestii harrastajansa korkeasta sosiaalisesta statuksesta. Muun väestön odotukset kohdistuvat vedonlyöntiin.

Kolmas tulevaisuus: harmonian tuoja

Kolmannessa mikroskenaariossa painottuvat harmonia ja aluekehitys. Hevonen toimii sekä itsetuntemuksen opettajana että viihdyttäjänä. Se parantaa harrastajan elämänlaatua mutta työskentelee myös ympäristön hyväksi laiduntamalla herkkiä ja vaikeakulkuisia alueita. Ratsastuksessa painottuvat suhde elävään eläimeen, harrastajien sosiaaliset suhteet sekä näiden vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Ratsastuskeskuksista tulee harrastajien ja kylän asukkaiden kohtaamispaikkoja. Hevosturismi kasvaa. Lihantuotannon määrä vähenee, kun hevosen sosiaalinen rooli korostuu. Vedonlyönti jatkuu, ja elävät luontokappaleet houkuttavat pelaajia etäpisteiden sijasta radoille asti. Samalla peliriippuvuudesta saattaa tulla nykyistä suurempi ongelma.

Neljäs tulevaisuus: elämänkumppani

Neljäs mikroskenaario näkee hevosen elämänkumppanina. Hevonen on arvostettu, rakastettu ja kunnioitettu eläin, jota ihmiset haluavat ymmärtää. Se nähdäänkin uskollisena kumppanina, joka ei arvostele ihmistoveriaan. Näin hevonen auttaa torjumaan yksinäisyyttä, saa ihmisen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi ja tarjoaa tälle merkityksellisen tunnesiteen. Kotitalleilla hevosten hoito kuuluu kaikkien sukupolvien vapaa-aikaan, ja eläintenpito lujittaakin perhesuhteita. Ratsastus ei ole enää pääasia, vaan muut hevoseen liittyvät askareet nousevat arvoonsa. Suurin osa väestöstä kieltäytyy syömästä hevosenlihaa. Hevosurheilu menettää merkitystään, ja pelaajat siirtyvät lyömään vetoa muistakin lajeista.

*

Kilpaurheilun ystävistä kaikki neljä tulevaisuudennäkymää saattavat kuulostaa uhkaavilta ja synkiltä. Hevosurheilu säilyisi nykymuodossaan vain toisessa skenaariossa, joka muilta osin tuskin lienee toivottava: jos yhteiskunta polarisoituu ja tuloerot kasvavat, suurin osa nykyisistä hevosharrastajista joutuisi vaihtamaan hevosensa vaelluskenkiin tai maastopyörään.

Hevostalouden kysymykset on helppo laajentaa muihinkin seura- ja harraste-eläimiin. Kaikenlaisten eläinharrastajien kalenterista ja kukkarosta kilpailevat muut ajanviettotavat, jotka saattavat tulla halvemmiksi kuin agilitykoira tai meriakvaario. Usein niihin liittyy vähemmän säädöksiäkin kuin elävien eläinten pitoon.

Toisaalta tennismaila ei kiipeä syliin nuolemaan lempikohtaansa juuri korvan alapuolella. Joillekin se on tenniksen etu, toisille ei.

Ranskalaisraportti tarjoaa laajan esimerkin siitä, kuinka tutkimus tuottaa ratkaisevan tärkeää tietoa eläimistä hyvin monista näkökulmista. Tieto lisääntyy, oli kyse muiden lajien kyvyistä, tunteista ja kognitiosta tai niiden merkityksestä, historiasta ja asemasta.

Saatu tieto on länsimaissa muuttanut eläinsuhdetta entistä arvostavampaan ja tasaveroisempaan suuntaan. Siksi jotkut ranskalaisten neljästä tulevaisuudesta ovat jo nyt todennäköisempiä kuin toiset.

*

Ranskalaisten neljä visiota eivät tietenkään ole ainoa mahdollinen suunta, johon yhteiselomme eläinten kanssa voi kulkea. Tuore selvitys Itämeren alueelta suhtautuu hevostalouden tulevaisuuteen selvästi kriittisemmin, sillä hevosenpitoon vaikuttavat aina myös säädökset, maankäyttö, asenteet sekä talouden tilanteet.

Eläinsuhteen lisäksi onkin syytä tarkkailla eläinten asemaa yhteiskunnassa. Antoisakaan eläinsuhde ei välttämättä tuota iloa käytännössä, jos eläintenpidon hinta karkaa taivaisiin tai eläimettömät alkavat suhtautua eläimiin vihamielisesti.

Heistä kannattaa huolestua. Muuttuvasta eläinsuhteesta ei kannata. Huoli siitä on yhtä tarpeetonta kuin huolestuisimme oikeuden päätöksestä, joka määrittelee kultakalankin seuraeläimeksi: linja suo oikeutta eläimelle, jota ihminen on kirjaimellisesti polkenut jalkoihinsa, mutta ei se meitä mitenkään vahingoita.

Joitakin muutos kuitenkin huolestuttaa. Julkisuudessa huoli ilmenee muun muassa toistuvina uhkakuvina, joissa laki sallii ihmisen avioliiton esimerkiksi sian tai hauvelin kanssa. Aina huoli ei erotu näin räikeänä vaan piiloutuu yksittäisen eläimenomistajan lausahduksiin: ei hevosen kanssa voi olla kaveri tai joku raja eläintenkin hyysäämisessä tai minä en ole mikään koirakuiskaaja.

Missä eläimen itseisarvo tuntuu uhkalta, siellä kuulet puheen, jota hallitsee huoli dominanssista ja vallasta.

*

Huolestuneille haluaisin kertoa, ettei tämä muutos johda mihinkään ennennäkemättömään. Yhteiskunta ei sorru siihen, että paikallinen sekatavarakauppamme myy koirien hääpukuja. Ne ovat ongelma korkeintaan halpatyön ja haaskattujen luonnonvarojen kannalta.

Eläinsuhteen mahdolliset tulevaisuudet eivät synny tyhjästä ”kettutyttöjen” tai ”hullujen kissanaisten” päässä juuri nyt, sillä tämä muutos on pitkän menneisyytensä tuote. Siihen vaikuttaa kaikki, mitä eläimistä on ajateltu aina Plutarkhoksen ajoista saakka. Esimerkiksi ystävyyteen ja kunnioitukseen perustuvaa eläinsuhdetta ei ole kuvattu ainoastaan ranskalaisten utopioissa. Alan kirjallisuus tuntee sen myös Ahvenanmaan vanhasta kansankulttuurista.

Tapahtunut muutos näkyy lehtileikkeissä 35 vuoden takaa, jolloin delfiinit saapuivat Tampereelle. Kukaan ei kysynyt uutisissa, onko oikein vangita älykkäitä merinisäkkäitä pieniin, kaikuviin altaisiin. Viihde meni moraalikysymysten edelle.

Nyt nuo kysymykset löytyvät viimeistään uutisten kommenteista. Tulevaisuuksista ei tarvitse enää huolestua, kun muutos on jo tapahtunut.
 

Johanna Viitanen
kirjailija, kustannustoimittaja
info@elainesseet.com

_______
Lähteitä

DeMello, M. 2012: Animals and Society: An Introduction to Human-Animal Studies. New York: Columbia University Press.

Herzog, Hal 2010. Some We Love, Some We Hate, Some We Eat: Why It’s Hard to Think Straight About Animals. New York: HarperCollins.

Grimm, D. 2015: Citizen Canine – Our Evolving Relationship with Cats and Dogs. New York: Public Affairs.

Jez, C., Coudurier, B., Cressent, M. & Méa, F. 2013: Factors driving change in the French horse industry to 2030. Advances in Animal Biosciences 4 (2), 66–105.

Koene, P., de Mol, R. M. & Ipema, B. 2016: Behavioral ecology of captive species: using bibliographic information to assess pet suitability of mammal species. Frontiers in Veterinary Science, DOI: 10.3389/fvets.2016.00035.

Kolstrup, C. L, Pinzke, S., Löfqvist, L., Järvinen, M., Korpa, V., Paula, L. & Kursītis, A. 2013: Current status of the equine sector in the central Baltic region (Finland, Latvia and Sweden). Sustainable equine industries promoting economically competitive and innovative regions -hankkeen raportti. Alnarp: SLU. Sähköinen dokumentti.

People v. Garcia. New Yorkin korkeimman oikeuden päätös 28.3.2006. Sähköinen dokumentti.

Suutala, M. 2009: Hyvät ja pahat eläimet. Teoksessa Kainulainen, P. & Sepänmaa, Y. (toim.): Ihmisten eläinkirja: muuttuva eläinkulttuuri. Helsinki: Palmenia Helsinki University Press, 89–102.

Tuan, Y. 1984: Dominance and Affection: The Making of Pets. New Haven: Yale University Press.

Väyrynen, K. 2006: Ympäristöfilosofian historia: maaäitimyytistä Marxiin. Tampere: Niin & näin.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s